Aggressiivinen verosuunnittelu onnistuu EU:ssa

27.3.2019

Venäjällä verokikkailu ei vaikuta onnistuvan, kun taas samaan aikaan Suomesta on mahdollista ohjata tulosta Euroopan unionin omiin veroparatiiseihin.

Veroasiantuntijamme Reijo Kostiainen kommentoi Iltalehdelle Fortumin vuoden 2018 tilinpäätöstietoja, joista käy ilmi, että tulosta ohjataan aktiivisesti matalamman veroasteen maihin, kuten Irlantiin. Pääasiallisten markkina-alueidensa lisäksi Fortum maksaa veroja myös sellaisiin maihin, joissa sillä ei ole lainkaan energialiiketoimintaa. 

Venäjällä Fortum tuottaa ja myy sähköä, lämpöä ja kaukolämpöratkaisuja pääasiassa Länsi-Siperiassa ja Uralin alueella. Venäjällä Fortumin verotettava tulos oli viime vuonna 190 miljoonaa, kun vastaava luku Suomessa oli 35 miljoonaa ja Irlannissa 72 miljoonaa euroa. 

- Verokikkailu Venäjällä ei näytä onnistuvan toisin kuin Suomessa, Kostiainen toteaa Iltalehdelle.

Lue koko artikkeli: "Veroasiantuntija: Fortum joutuu Venäjällä maksamaan täydet verot, aggressiivinen verosuunnittelu onnistuu EU:ssa" (Iltalehti 27.3.2019)